Euroclear Finlandin hallitus

Euroclear Swedenin ja Euroclear Finlandin hallitus

Euroclear Swedenin ja Finlandin hallitus koostuu neljästä jäsenestä. Euroclear Swedenin hallituksessa on lisäksi kaksi henkilöstön edustajaa ja heillä kaksi varajäsentä.

Frédéric Hannequart, hallituksen puheenjohtaja

Executive Director of Euroclear SA/NV

Valittu hallitukseen 2010

Syntynyt 
1961

Tausta
Frederic Hannequart on Euroclear konsernin ylimmän johtoryhmän jäsen vastuualueinaan Commercial ja Product Management– liiketoiminta-alueet. Hänellä on lisäksi vastuullaan useita konserniin kuuluvia yhtiöitä.

Ennen nykyistä rooliaan Hannequart toimi talousjohtajana Euroclear Pankissa (Euroclear Bank) ja Euroclear SA/NV:ssa. Aiemmin urallaan hän on muun muassa johtanut Euroclear Pankin (Euroclear Bank) Treasury– ja vakuushallinta palveluita.

Koulutus
Hannequartilla on tutkinto (Master's degree) oikeustieteistä (Katholieke Universiteit Leuven, Belgia) ja taloustieteistä (Université Catholique de Louvain, Belgia) sekä lisäksi MBA -tutkinto (Cornell University, USA).

_______________________________________________

Per-Ola Jansson, Independent member 

Valittu hallitukseen 2009

Syntynyt 
1943

Tausta
Jansson johtaa konsulttiyritystä IPOJ Konsult AB. Yritys tarjoaa palveluita ja neuvonantoa finanssialan liiketoiminnassa ja yritysoikeudessa.
Vuosina 1978-1980 Jansson toimi pankki- ja finanssioikeuden asiantuntijana Ruotsin valtiovarainministeriössä. Vuodet 1988-2006 Jansson toimi Ruotsin Arvopaperivälittäjien yhdistyksen toimitusjohtajana.

Muut tehtävät
Jansson toimii hallituksen jäsenenä IPOJ Konsult AB:ssä, Nordic Growth Market (NGM) AB:ssa sekä SwedSec AB:ssa.  Lisäksi hän on LeanOn AB:n hallituksen puheenjohtaja. Jansson toimii lisäksi myös useissa säätiöissä, jotka keskittyvät akateemiseen ja muuhun koulutukseen oikeustieteiden ja taloushallinnon saralla.

Koulutus
Per-Ola Janssonilla on tutkinto oikeustieteellisestä (LLM) Uppsalan yliopistosta Ruotsista. Hän on lisäksi opiskellut taloustieteitä ja suorittanut useita kursseja Ruotsissa ja useissa muissa maissa myös tekniikassa, yritysoikeudessa ja johtamisessa. 

_______________________________________________

Anso Thiré

Toimitusjohtaja, Euroclear Finland, Euroclear Sweden

Valittu hallitukseen 2008

Syntynyt 
1957

Tausta
Thiré aloitti uran Euroclearissa vuonna 1985 liiketoiminnan analyytikkona. Vuonna 2001 hän vastasi erityisistä strategisista projekteista, jonka jälkeen hän johti Strategy and Public Affairs- yksikköä  vuosina 2002-2007. Ennen nykyistä rooliaan Euroclear Swedenin ja Finlandin toimitusjohtajana hän toimi toimitusjohtajana Euroclear Global Capital Marketsissa.

Ennen Eurocleariin tuloa Thiré työskenteli Kredietbankissa sisäisenä tilintarkastajana. Ennen sitä hän työskenteli ulkoisena tilintarkastajana Touche Rossissa.

Koulutus
Thiréellä on tutkinto (Bachelor’s degree in Applied Economics) soveltuvista taloustieteistä (Universitaire Faculteit St-Ignatius) sekä rahoitusalan MBA –tutkinto (Economische Hogeschool St-Aloysius, Bryssel).

_______________________________________________

Pierre Slechten

Head of Asset Servicing & Transaction Operations & Client Services

Valittu hallitukseen 2008

Syntynyt 
1960

Tausta
Slechten aloitti uransa Euroclearissa vuonna 1985. Vuodet 1996-2002, hän johti  Euroclear Pankin (Euroclear Bank) Custody and Information Services - yksikköä. Vuosina 2002-2006, hän vastasi Euroclear konsernin  Product Management- yksiköstä. Vuosina 2006-2009 hän toimi Ranskan arvopaperikeskuksen (Euroclear France) toimitusjohtajana ja vuonna 2009 hänestä tuli myös Belgian (Euroclear Belgium) ja Hollannin (Euroclear Netherland) arvopaperikeskuksen toimitusjohtaja.

Vuosina 2009-2010 Slechten johti Euroclear konsernin henkilöstöhallintoa.

Koulutus
Slechtenillä on tutkinto taloustieteissä (Université Libre de Bruxelles, Belgium).


E-mail: Terms of Use Infomation about the website